Onnittelut JULIANA-kasvihuoneen hankinnan johdosta
FIN
ARVOISA ASIAKAS!
Arvoisa asiakas!
Onnea uudelle kasvihuoneellesi. Jotta uuden
Olemme yrittäneet tehdä nämä ohjeet
kasvihuoneesi asennus onnistuu, sinun on syytä
mahdollisimman selviksi ja yksinkertai-siksi.
noudattaa asennusohjetta tarkkaan.
Osat on numeroiduissa pakkauksissa
Asennusohje koostuu sanallisista ohjeista ja
Kuvat ovat merkitty seuraavilla symboleilla:
piirroksista. Profiilit on pakattu osapakkauksiin,
joiden numerointi vastaa niiden järjestystä
sisäpuolelta katsottuna
asennusohjeessa. Asenna kerralla yksi osapakkaus.
Kaikki ruuvit, mutterit ja muut asennustarvikkeet on
koottu yhteen pussiin.
ulkopuolelta katsottuna.
Jokaisesta osapakkauksesta on erittely.
Yleisohjeita
Kaikki detaljikuvat on merkitty symboleilla:
·
Tee kasvihuoneelle hyvä perustus.
·
Asettele osat maahan piirrosten näyttämässä
järjestyksessä ennen kokoamista.
Sisäpuolelta katsottuna
Ulkopuolelta katsottuna
·
Profiilissa on ura ruuvia varten. Laita ruuvi
uraan kiskon päästä. Kysy kauppiaaltasi
TURVALLISUUSOHJEITA
erikoiskantaruuveja, joilla jälkiasennus
•
Asennus on suoritettava kuivalla ja tyynellä
onnistuu helposti osia irroittamatta.
säällä.
·
Varmista, että kasvihuone on suorassa ennen
•
Käytä aina käsineitä asentaessasi lasiosia.
lasien tai kennolevyjen asentamista. Puhdista
Kasvihuoneen lasiosien reunat ovat teräviä,
runko ennen lasien asentamista. Asenna lasit
erityisesti lasien rikkoutuessa.
paikoilleen tuulettoman ja kuivan sään aikana.
•
Avustajille ja erityisesti lapsille on
·
Kattoluukkujen lasit/levyt kiinnitetään
huomautettava, että rikkoutunut lasi aiheuttaa
silikonilla ennen niiden paikalleen asennusta.
vaaran. Kerää rikkoutunut lasi talteen
välittömästi, ja hävitä se vastuullisesti.
Viitteet
•
Aseta mahdolliset tikkaat tasaiselle alustalle.
•
Asennuksessa on käytettävä avustajaa.
merkitty sarake osoittaa sivua,
SIVU 12: TYÖKALUT
joilla osaa käytetään.
Kasvihuoneen pystytyksessä tarvitaan sivulla 12
esitettyjä työkaluja.
Sivu 13:
Perestus
SIVU 14-15: PERUSTUS
Perustus ei kuulu vakiovarusteisiin. Hankkimalla
Perustus ei sisälly tähän toimitukseen, mutta
valmiin alkuperäisen metalliperustuksen säästät
alkuperäisen perustuksen voi ostaa erikseen. Se on
aikaa ja vaivaa.
tukeva ja helppo asentaa.
Voit myös tehdä perustuksen itse. Voit myös tehdä
perustuksen itse.
Jos teet perustuksen itse, huomaa, että annetut
Julianan Teräsperustukseen tarvitset lisäksi
mitat ovat ulkomittoja.
sementtiä ja 6-8 kpl (ks. piirros) muovisia vähintään
80 cm lieriöitä maa-ankkurien valamiseen kulmiin
Anturakuopat kaivetaan routarajan alapuolelle
ja pidemmissä malleissa myös keskelle sivuseinää.
(800 mm). Koottu perustus anturaraudoituksineen
Tarkista mittaamalla, että perustan ristimitat ovat
nostetaan kuoppien päälle niin, että raudoitukset
täsmälleen samat ja vesivaakalla että perustus on
asetetaan betonilla (n. 75-90 litraa) täytettäviin
vaakasuorassa
kuoppiin.
Perustuksen on oltava täysin vaakasuorassa ja
Työkalut
suorassa kulmassa. Viimeksi mainittu seikka
tarkastetaan ristimitalla (katso sivu 14).
Tarvittavat työkalut näet sivulla 1 olevassa
piirroksessa -muista myös tikkaat ja
SIVU 16-33: ASENNUSJÄRJESTYS
kennolevymallissa pienet puutarhasakset listojen
Ota komponentit esiin piirroksen mukaan ja kokoa
katkaisuun.
ne kuvissa esitetyssä järjestyksessä. Älä kiristä
muttereita tiukalle ennen kuin koko osarakenne on
koottu.
Sivut 14-27:
Asettele osat makuulleen kuvan piirroksen mukaan.
SIVU 26-29: OVET JA IKKUNAT
Kiristä mutterit vasta kun tarvittavat pultit on
Oven ruuvit voidellaan öljyllä; se helpottaa
aseteltu kohdalleen vaakatukea 19 ja ovikarmia 16
asennusta. Ikkunoiden lasit asennetaan samaan
varten. Huom! Alumiinimuttereista menee jengat
aikaan kuin profiilit. Ovien lasiosa asennetaan
pilalle liikaa kiristettäessä. Kulmat kiristetään
valmiiksi koottuun oveen.
lopullisesti vasta kun sivuseinät ja harjaosa liitetään
päätyihin.
Sivu 13:
(Perustukseen kiinnitys)
Poraa itsetehtyä perustusta varten 7 mm reikä
kiinnitysruuvia varten joka väliin. Julianan valmiin
perustuksen kiinnitys tapahtuu perustuksen mukana
tulevien osien avulla (kuva B/C).
SIVU 30-33: LASIEN
Sivut 24-27:
Tärkeää tietoa ennen asennusta!
Porakone ja siihen tähtipää pz2 on tässä vaiheessa
Tarkista, että päädyt ja sivut ovat pystysuorat ja
hyvä apuväline. Kastele itseporautuvien ruuvien
suorassa kulmassa ja että ovi/ovet ja ikkuna(t)
kärjet öljyyn tai laita muuta liukastetta ruuvaamisen
toimivat täydellisesti.
helpottamiseksi. Osa 68a kiinnitetään vasta oven
ollessa paikallaan.
Lasiosien paras asennusjärjestys:
Tärkeää Lasin/kennolevyn asennukseen!
Ikkunat – Katto – Ovet – Päädyt – Sivut
Tarkista ristimitat ennen oven ja tuuletusluukkujen
SIVU 30-33: LASIEN ASENNUS
lasitusta.
Levitä 411-82 profiileille, jotka on merkitty
Puhdista profiilit tarvittaessa asetonilla oven ja
piirustuksessa katkoviivalla. Asenna yksi lasi kerralla.
luukkujen silikonin kiinnityksen varmistamiseksi.
GR-listat asennetaan sivuilla 30-31 osoitetulla
Lasitus seuraavassa järjestyksessä:
tavalla.
1) Luukut - 2) Katto - 3) Ovi - 4) Päädyt - 5) Sivut
Aseta listan yläosa alumiiniprofiilin alle levyn koko
leveydeltä ja napsauta sen jälkeen lista paikalleen
Sivut 30-33:
yläpuolelta.
Lasitus (piirrokset 1-8)
Lasitus aloitetaan alaosasta. Laita piirroksessa
katkoviivalla merkittyihin kohtiin profiileissa
korkeintaan 3 mm yhtäjaksoinen vana silikonia.
Alaosaan ei tarvitse silikonia.eikä räystäsprofiiliin.
Lasin kiinnittimet asennetaan ohjeessa merkittyihin
paikkoihin seuraavasti.
X = Alumiinihelat, > = Lasinjouset
Lasin rikkoontuessa poista varovasti lasit ja silikonit
terävän terän avulla Puhdista profiili hyvin ennen
uuden asentamista
Sivut 34-37:
Kennolevyjen asennus
Sivujen 34/36 alaosassa olevissa kuvissa näytetään
näiden listojen asennus. Tyyppikuvaus ilmoittaa
pituuden milimetreissä. Mahdolliset listojen
lyhennykset kannattaa tehdä hienoteräisellä sahalla
esim. rautasahalla.
HUOM! Estääksesi levän ja sammaleen
muodostumisen kennoihin, kennolevyt eivät saa
olla koskutuksessa maahan. Aseta kennolevyt esim
pahvin päälle.
A-listat asennetaan kuten on esitetty sivulla 35/37.
Aseta kennolevy alaprofiiliin, taivuta levyä kevyesti
ulospäin ja aseta yläreuna yläprofiiliin.
M-listat asennetaan kuten sivulla 35/37 näytetään.
Paina lista vähän kerrallaan profiiliin kiinni.
Tarkista valmiiksi sivun 16 piirroksesta mihin
listat asennetaan. Päädyn listat leikataan esim.
puutarhasaksilla oikeaan pituuteen.
Kennolevyjen tiivistäminen
Kennolevyt voidaan tiivistää hyönteisten pääsyä
vastaan. Sulje yläreuna alu-teipillä tai silikonilla.
Alareuna ainoastaan alu-teipillä, jotta kosteus pääsee
ulos. (saatavilla rautakaupoista).
Nyt kasvihuoneesi on valmis ja voit asentaa
mahdolliset lisävarusteet. Huomio lisäksi seuraavat:
Huolto
•
Öljyä ovet ym. (saranat ja lukko).
•
Puhdista räystäskourut roskista ym.
•
Tarkista ovet ja tuuletusluukut.
•
Puhdista ja desinfio kasvihuone ennen ja
jälkeen kasvukauden.
Talvisäilytys
www.hallsgreenhouses.com
Suosittelemme seuraavia toimenpiteitä kasvihuoneen
suojaamiseksi talven varalta:
Please refer to website for the most up to date instruction
•
Kasvihuoneen katolle kasaantuva lumi ja jää on
poistettava varovasti.
Kasvihuoneesi on nyt pystytetty, mutta huomaa
•
seuraavat:
•
KUNNOSSAPITO
•
•
•
•
•
•
•
Vakuutusturva
Tarkista että kasvihuoneesi sisältyy vakuutukseesi.
TALVISÄILYTYS
Ota yhteyttä vakuutusyhtiöösi tarkistaaksesi
Suosittelemme seuraavia toimenpiteitä
vakuutusturvasi.
kasvihuoneen suojaamiseksi talven varalta:
•
Takuu
•
•
JULIANAn takuu on voimassa 12 vuotta ja se kattaa
puuttuvien tai valmistusvirheellisten osien vaihdon
•
tai korjaamisen ja koskee vain oikein asennettuja
huoneita. Takuu ei koske kennolevyjä eikä laseja,
•
eikä korvaa välillisiä kustannuksia, jotka aiheutuvat
esim. kuljetuk-sista, työpalkoista, asennuksesta ja
rahdista.
VESI JA KONDENSSIVESI
JULIANA myöntää 2 vuoden takuun maalatuille
Huomaa, että kasvihuonettasi ei voi verrata esim.
pinnoille. Hvom! Maalatoille voi vaurioitua, mikäli
katettuun terassiin. Sateella vettä saattaa vuotaa
profiilit pääsevät vääntymään.
kasvihuoneen sisälle ja kosteutta tiivistyy myös
kasvihuoneen sisäpinnoille. Huolehdi siksi hyvästä
Huomautukset
tuuletuksesta, jotta vältyt kondenssivedeltä.
Lasin rikkoontuessa poista varovasti lasit ja silikonit
VAKUUTUS
terävän terän avulla Puhdista profiili hyvin ennen
Huomaa, että kaikki vakuutukset eivät kata
uuden asentamista. Huomautusten osalta sinun tulee
automaattisesti kasvihuoneita. Ota yhteyttä
ottaa yhteyttä myyjään. Määrittele puute tai vika
vakuutusyhtiöösi tarkistaaksesi vakuutusturvasi.
kasausohjeen avulla.
TAKUU
Myönnämme 12 vuoden takuun, joka kattaa
virheellisten osien vaihdon tai korjauksen. Takuu ei
koske polykarbonaattia, lasia, kuljetusta, asennusta,
rahtia tms.
Mahdolliselle maalipinnalle myönnämme 2 vuoden
takuun. Huomaa, että maalipinnassa saattaa olla
profiilien asentamisesta johtuvia jälkiä.
Takuu raukeaa, jos kasvihuonetta ei ole asennettu
näiden ohjeiden mukaisesti.
REKLAMAATIOT
Meillä on tiukat laatuvaatimukset, jotta voimme
taata, että tuotteesi on virheetön. Ota välittömästi
yhteyttä myyjääsi, jos tuotteessa on virheitä tai
puutteita. Muista ilmoittaa puute täsmällisesti -
kerro kasvihuoneen malli ja komponentin numero.
Profiileissa mahdollisesti esiintyvät ripustusjäljet
ja maalattujen profiilien kirkkaat päät eivät näy
kasvihuoneen asennuksen valmistuttua.
Paljon onnea uudelle kasvihuoneelle, jonka
toivomme tuottavan iloa monen vuoden ajan.
I
Muovipeite auttaa em. pois liukumista.
Varmista, ettei huoneen päälle pääse
putoamaan mitään katoilta tai puista.
Poista automaattisten tuuletus-luukunavaajien
Öljyä oven saranat ja lukko.
sylinterit (lisävaruste).
Puhdista räystäskouruista lehdet ym.
Lukitse ovi ja tuuletusluukut estääksesi tuulen
Säädä luukut
aiheuttamat vauriot.
Vaihda rikkoutuneet lasit.
Pese kasvihuone desinfiointiaineella ennen
kasvukautta ja sen jälkeen.
Tue kattopalkki keskikohdalta.
Poista lumi kasvihuoneen katolta.
Varmista, ettei kasvihuoneen päälle pääse
putoamaan lunta katoilta tai puista.
Poista automaattisten tuuletusluukunavaajien
sylinterit (lisävaruste).
Lukitse ovet ja tuuletusluukut estääksesi tuulen
aiheuttamat vauriot.