- Estä kaapelin terävät nurjahdukset. Etenkin
koneen kuljetuksen ja varastoinnin aikana, älä
kelaa kaapelia koneen ympärille.
- Koneen sähköosiin liittyviä töitä saa tehdä vain
sähköalan ammattihenkilö.
- Säilytä kone kuivassa, suljetussa paikassa poissa
lasten ulottuvilta.
Henkilökohtaisten turvavarusteiden käyttö:
- Käytä aina käytön aikana kuulosuojaimia.
- Käytä aina käytön aikana pölynsuojamaskia.
Käyttöä koskevat ohjeet:
- Pidä huoli siitä, että seisot tukevasti ja varmasti ja
että valaistus on riittävä.
- Irrota pistoke pistorasiasta ennen työkalun vaihtoa,
säätötoimenpiteitä ja häiriöiden poistoa (tähän
kuuluu
myös
kiinni
poistaminen).
- Älä käsittele työkappaleita, jotka ovat koneen
toimintakykyyn nähden joko liian pieniä tai liian
suuria.
- Käynnistyskytkintä ei saa lukita päälle.
- Estä aina mahdollisuuksien mukaan työkappaleen
liikkuminen esimerkiksi ruuvipuristimella.
- Pidä
koneesta
käynnistämistä.
- Aloita työkappaleen höylääminen vasta, kun
höyläakseli on saavuttanut täyden kierrosluvun.
- Tarkista, ettei työkappaleessa ole vieraita esineitä.
Älä höylää metalliosia, kuten esim. nauloja.
- Johda höylättäessä liitäntäkaapelia aina koneen
sivulta poispäin (kuva 1).
- Tasainen syöttöliike höylättäessä pidentää koneen
ja terien elinikää ja pienentää onnettomuusriskiä.
Älä höylää taakspäin tai upotusmenetelmää
käyttäen.
- Höylän terät on vaihdettava riittävän aikaisin,
koska tylsät terät eivät lisää ainoastaan käyttäjään
kohdistuvan takaiskun vaaraa vaan kuormittavat
myös moottoria turhaan.
- Irrota kone työkappaleesta vasta, kun höyläakseli
on pysähtynyt kokonaan.
juuttuneiden
kunnolla
kiinni
jo
- Älä koskaan vie kättäsi koneen käydessä
höyläakselin
ulosheittoaukkoon.
- Kun kytket koneen pois päältä, aseta kone vasta
sitten jollekin alustalle, kun höyläakseli on
pysähtynyt, tai aseta lastuamissyvyys takaisin
0:an.
- Höylättäessä
tarvittavaa näkyvyyttä ja on osittain terveydelle
vahingollista. Kone on sen vuoksi pitemmässä
käytössä liitettävä, jos sahaus ei tapahdu ulkona
tai
riittävästi
imulaitteeseen, esim. liikutettavaan pölyimuriin.
Ilman virtausnopeuden on oltava vähintään 20 m/s.
Huoltoa ja kunnossapitoa koskevat ohjeet:
- Koko koneen ja varsinkin sen säätölaitteiden ja
ohjaimien säännöllinen puhdistus on tärkeä
lastujen
turvallisuustekijä.
- Ainoastaan alkuperäisten MAFELL-varaosien ja -
tarvikkeiden käyttö on sallittua. Muuten valmistajan
takuu ja vastuu raukeaa.
4
Varustus / säädöt
4.1 Verkkoliitäntä
ennen
Ammattilais-höylän suojaeristysluokka on I ja sen saa
siksi liittää vain suojamaadoitusjohdolla varustettuihin
pistorasioihin.
Ennen
käyttöönottoa
verkkojännite
ilmoitettua käyttöjännitettä.
4.2 Pölyn imu
Koneeseen on liitettävä ulkopuolinen imulaite
kaikkien sellaisten töiden yhteydessä, joissa syntyy
runsaasti pölyä. Ilman virtausnopeuden on oltava
vähintään 20 m/s.
Imuliitännän sisähalkaisija on 75 mm.
4.3 Teränvaihto
Terävät höylänterät takaavat puhtaan höyläysjäljen ja
kuormittavat vähemmän moottoria. Tylsistyneet
höylänterät pitää siksi kääntää tai vaihtaa uusiin.
-57-
läheisyyteen
tai
syntyvä
puupöly
tuuletetussa
tilassa,
on
varmistettava,
vastaa
koneen
Vaara
Pistoke on irrotettava pistorasiasta
aina huoltotöiden ajaksi.
lastujen
heikentää
lastujen
että
tyyppikilvessä