3. Määräysten mukainen käyttö
Ruohonleikkuri on tarkoitettu yksityiseen käyttöön
koti- ja harrastuspuutarhassa.
Yksityiseen koti- ja puutarhakäyttöön kuuluviksi
katsotaan sellaiset ruohonleikkurit, joiden vuosit-
tainen käyttötuntimäärä ei yleensä ylitä 50 tuntia
ja joita käytetään etusijassa ruoho- ja nurmik-
koalueiden hoitoon, mutta ei yleisillä puisto- tai
torialueilla, urheilukentillä tai maa- ja metsätalou-
dessa.
Huomio! Käyttäjän ruumiillisen vaarannuksen vu-
oksi ruohonleikkuria ei saa käyttää pensaikkojen,
pensasaitojen ja koristepensaiden leikkaamiseen,
kattoistutusten tai parvekekukkalaatikoiden rön-
sykasvien tai ruohon leikkaamiseen tai pienentä-
miseen, jalkakäytävien puhdistamiseen (roskien
imuun) tai silppurina puiden tai pensasaitojen
leikkausjätteiden pienentämiseen. Ruohonleik-
kuria ei myöskään saa käyttää moottorikuokkana
tai maankohoumien tasoittamiseen, kuten esim.
myyränkasojen levittämiseen.
Turvallisuussyistä ruohonleikkuria ei saa käyttää
minkäänlaisten muiden työkalujen tai työkalujen
käyttölaitteena, paitsi jos valmistaja on nimeno-
maisesti sallinut tämän.
Konetta saa käyttää ainoastaan sille määrättyyn
tarkoitukseen. Kaikkinainen tämän ylittävä käyttö
ei ole määräysten mukaista. Kaikista tästä aiheu-
tuvista vahingoista tai loukkaantumisista on vas-
tuussa laitteen omistaja/käyttäjä eikä suinkaan
sen valmistaja.
Ole hyvä ja ota huomioon, että laitteitamme ei ole
suunniteltu ja valmistettu käytettäväksi pienteol-
lisuus- tai teollisuustarkoituksiin. Emme siksi ota
mitään vastuuta vaurioista, jos laitetta käytetään
pienteollisuus-, käsityöläis- tai teollisuustyöpaiko-
illa tai näihin verrattavissa olevissa toimissa.
4. Tekniset tiedot
Jännite ............................................ 18 V tasavirta
Moottorin kierrosluku: ...........................3400 min
Suojalaji: .......................................................IPX1
Suojaluokka: ......................................................III
Paino: ........................................................10,2 kg
Leikkausleveys: ...........................................33 cm
Anl_RASARRO_18-330_BL_SPK13.indb 126
Anl_RASARRO_18-330_BL_SPK13.indb 126
FIN
Silppukorin tilavuus: .................................30 litraa
Äänen painetaso L
: ........................ 76,67 dB(A)
pA
Mittausepätarkkuus K
Mitattu äänen tehotaso L
Mittausepätarkkuus K
Taattu äänen tehotaso L
Tärinä varressa a
: ................................≤ 2,5 m/s
h
Mittausepätarkkuus K: ............................ 1,5 m/s²
Leikkauskorkeuden säätö: .. 25-65 mm; 5 asentoa
Akku litiumioniakkuja Power X-Change
Jännite: .......................................... 18 V tasavirta
Teho: ......................................................... 3,0 Ah
Kennojen lukumäärä: ........................................ 5
Latauslaite Power X-Charger
Tulojännite: ........................200-250 V ~ 50-60 Hz
Lähtöjännite: .................................. 20 V tasavirta
Antovirta: ..................................................... 3,0 A
Suojaluokka: ................................................II /
Melunpäästöt ja tärinäarvot on mitattu standar-
dien EN ISO 3744:1995, ISO 11094: 1991 ja EN
ISO 20643:2008 mukaisesti.
Rajoita melunpäästöt ja tärinä mahdollisim-
man vähäisiksi!
•
Käytä ainoastaan moitteettomia laitteita.
•
Huolla ja puhdista laite säännöllisesti.
•
Sovita työskentelytapasi laitteen mukaiseksi.
•
Älä ylikuormita laitetta.
•
Tarkastuta laite aina tarvittaessa.
•
Sammuta laite, kun sitä ei käytetä.
•
Käytä suojakäsineitä.
Jäämäriskit
Silloinkin, kun käytät tätä sähkötyökalua
määräysten mukaisesti, jää jäljelle joitain
riskejä. Tämän sähkötyökalun rakenteesta ja
mallista riippuen saattaa esiintyä seuraavia
vaaroja:
1. keuhkovaurioita, ellei käytetä sopivaa pöly-
suojanaamaria.
2. kuulovaurioita, ellei käytetä soveliaita kuulo-
suojaimia.
-1
- 126 -
: ................................ 3 dB
pA
: ............... 88,06 dB(A)
WA
: .......................... 1,02 dB
WA
: ..................... 89 dB(A)
WA
2
13.04.2023 09:39:19
13.04.2023 09:39:19